Viikko sitten maanantaina panostaja kävi poraamassa tontillamme reijät kallioon räjäytystä varten. Samana päivänä pidettiin aloituskokous ja samalla saatiin talon lopullinen korko varmistettua.

 

Tiistaina kalliot suojattiin matoilla ja räjäytettiin. Kiveä räjäytyksen seurauksena tuli aikamoisesti ja sitä kuljetettiin keskiviikkona n. 15 kuormallista pois tontilta. Joitain isompia kiviä jätetään pihalle, mutta muuten kivet on pääosin kuljetettu pois. Yhteensä maata ja kiveä on tähän mennessä viety varmaan 30 kuormallista.

 

Kuvassa isompi kallio räjäytyksen jälkeen.

Loppuviikosta jatkuivat maankaivuutyöt, jotta pohja saadaan oikeaan korkoon. Samalla kaivettiin putket paikoilleen ja tehtiin linjapukit. Sunnuntaina eli eilen aloitettiin murskepedinteko.

Alemmassa kuvassa vuokrattu 450kg maantiivistäjä. Taaempana näkyy lukollinen kontti tarvikkeita ja työkaluja varten. On muuten kätevä, ettei tarvitse työkaluja aina mukana kuljettaa.

Tänää kunta käy merkitsemässä talon paikan ja murskepedinteko jatkuu.