Tällä viikolla on tontilla ollut hieman hiljaista. Maanantaina saatiin loput valkoiset seinät maalattua pintamaalilla toiseen kertaan. Tiistaina tehtiin kattohommat loppuun eli saatiin puuttuvat reunatiilet ja radon-putken läpivientin paikoilleen. Katolla siis kaikki lumiesteitä myöten nyt valmiina. Keskiviikkona ja torstaina tehtiin autokatoksen täyttöjä ja nyt on varaston ja puukatoksen styroxit ja raudat paikoillaan. Vielä autojen kohdalla on työstämistä ja sitten autokatosta jatketaan vasta ensi vuonna. 

Viime viikolla kirjoitin, että maalasimme olohuone/keittiötilassa kaksi seinää harmaaksi Tikkurilan Valkama-sävyllä. Kun seinät oli vedetty maalilla kahteen kertaan päädyimme, että näky oli liian sininen. Aloimme siis etsimänä harmaampaa sävyä. Kokeilimme perjantaina Teknoksen erästä sävyä pienempään seinään, mutta sävy oli liian vaalea ja ehkä hieman vaaleanpunertava. Kävimme siis hakemassa perjantaina vielä toisen Teknoksen harmaan sävyn ja maalasimme sillä molemmat seinät. Tänää seinät maalattiin vielä toiseen kertaan ja nyt ne tosiaan ovat harmaat! Etsintä siis tuotti onneksi tulosta.

Ensi viikolla aloitetaan vesieristystyöt keittiöstä ja siitä edetään vähitellen muihin märkiintiloihin. Myös laatoitus aloitetaan ensi viikolla. Tiistaina saapuu keittiö ja keittiön lattian laatoittamisen jälkeen olisi tarkoitus saada alakaappeja paikoilleen. Myös vuokrasopimus on irtisanottu (2 kuukauden irtisanomisaika), joten toivotaan että kaikki menee hyvin ja pääsemme marras-joulukuun vaihteessa muuttamaan keskeneräiseen kotiin.